Latest Instagrams
perjantai 1. tammikuuta 2016

Kaksi treenivinkkiä tammikuuhun

Aloitetaan vuosi 2016 treeniaiheisella postauksella! Kuinka moni meinaa palata salille maanantaina tai on jo joulun jäliltä palannut? Mulla tuli niin hirveä ähky jouluna että palasin salille jo heti joulun jälkeen. Mää oon viime vuonna testannut kahta erilaista treeniohjelmaa ja niistä kumpikin on mun mielestä tosi hyvä, tosin hieman erilaisia. Ajattelinkin vinkata näistä teille, jotta saisitte uutta potkua treeneihin! :)

Ensimmäinen treenivinkki on Kayla Itsinesin BBG, josta kirjottelin aika tasan vuosi sitten. Kaylan treenejä ei tehdä kuntosalilla, vaan ne voi tehdä esimerkiksi kotona. Välineinä käytetään simppeleitä käsipainoja, penkkiä ja välillä hyppynarua. Treenit kestää vain 30min, mutta on sitäkin raskaampia. Tätä ohjelmaa suositellaankin sellaisille, joilla on hyvä peruskunto. Treenit on mukavaa vaihtelua ja vaikka en tätä ohjelmaa aloitakaan nyt, ajattelin silloin tällöin piristää itseäni erilaisella treenillä ja tehdä näitä Kaylan treenejä. Kaylan nettisivuilta saa ladattua viikon ilmaiset treenit, kannattaa testata! :) Seuraan Kaylaa Instagramissa ja ihmiset on saanut kyllä hyviä tuloksia tällä treenillä, itse huomasin kyllä myös muutoksia viime vuonna kun tätä 12 viikkoa kaverin kanssa tehtiin. 

P1300003


Toinen treeniohjelma minkä ostin syksyllä, on ihan perus kuntosaliohjelma. Mää en tykkää käydä salilla ilman kunnon ohjelmaa, joten syksyllä ostin FitNetistä uuden ohjelman. Ostin siis Fit for Bikini -treeniohjelman, mikä on siis kuuden viikon mittainen ohjelma, johon kuuluu ruokavalio ja treenit. Treeniohjelmia on kaks, viikoilla 1-3 ja viikoille 3-6. Ruokavalio vaihtuu kahden viikon välein. Vaikka tää onkin vain kuus viikkoa, tykkään noista saliohjelmista niin paljon, että oon tehnyt niitä koko syksyn vaikka ruokavalio ei olekaan ihan kunnossa ollut ;) Nyt kuitenkin aloitin taas tämän kuuden viikon mittasen treeniohjelman ihan kunnolla, ruokavalioineen kaikkineen. Treenejä on paljon, neljä salitreeniä, kaksi aerobista ja yksi kuntopiiri. Tää treeniohjelma sopii puolestaan sellasille, jotka tykkää treenata salilla. Kuuden viikon ohjelma on helppo aloittaa aina alusta, sillä ohjelma ei mielestäni mitenkään vaikeennu, kuten esimerkiksi tuo Kaylan ohjelma tekee. 


PC290053.jpg


PC290055.jpg

Ostin vihdoin itelle tollasen hierontarullan Prismasta ja voin kuulkaa kertoa että tuo sattuu. Nuo rypylät painuu kivasti lihaksiin ja varsinkin treenipäivien jälkeen tekee kipeää. Kehonhuolto on kuitenkin tärkeetä, joten kivusta on tässäkin tapauksessa hyötyä ;) Uudet treenipöksyt löytyi Nellyn alennuksista. Ja ostinhan minä vielä uuden juomapullon! Täytän tätä aina jääkappiin, jotta joisin enemmän vettä päivän aikana enkä limukkaa. Tälläsestä pillipullosta on niin helppo juoda huomaamatta koko pullo!  Kyllä näillä eväillä on hyvä lähteä kohti uuden vuoden treenejä. Jos siis on treeniohjelmat vielä hukassa, suosittelen tsekkaamaan Kaylan ja FitNetin treenit! :)

4 kommenttia:

  1. Omasta keittiönkaapista löytyy samanlainen juomapullo ja on todettu kyllä niin käteväks! Sitä vettä menee se pullollinen ennen kun huomaakaan, kuten sanoit :) Tää postaus toi lisä motivaatiota ainakin tänne puolelle ruutua!

    http://notttwice.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tosi kätevä! :) Kiva kuulla, motivaatiota onneksi riittää näin tammikuussa :D

      Poista
  2. Kuulostaa hyviltä vinkeiltä! Ite oon tehnyt oman "saliohjelman", mutta tykkään salin lisäksi ryhmäliikuntatunneista, joilla saa kunnolla haastaa itseään ohjaajan avustuksella. Varsinki Les Millsin bodypump on hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää tykkään kans käydä jumpilla ja yhdistänkin niitä aina mun salitreeneihin :) Mää tykkään Combatista eniten! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

Lukijat

Latest pins

Subscribe