Latest Instagrams
maanantai 31. elokuuta 2015

Busy bee

Busy bee
maanantai 31. elokuuta 2015
Read post
Hellou! Mulla alkoi perjantaina työt ja koko viikonlopun olin ihan super väsynyt. Viikonloppu näkyy olotilassa vielä tänään, mutta oon käyttänyt tehokkaasti tän vapaapäivän hyödyksi. Seuraava vapaapäivä kun on syyskuun lopussa :D Aamulla heräsin Lunan kanssa lenkille Virpiniemeen, oltiin sovittu mun tätin kanssa aamulenkkitreffit. Kaupunkilaiskoira niin nauttii kun se pääsee juoksemaan vapaana kavereiden kanssa. Se myös löysi hevosen paskaa ja pyöri siinä.. Voin kertoa, että auto haisi kun ajettiin kotiin :D Sitten menin kauppaan, siivosin kämpän ja kävin keskustassa ostamassa bussikortin. Tai oli tarkoitus ostaa se kortti, mutta siellä oli niin kauheet ruuhkat että päätin mennä huomenna autolla kouluun. Kävin myös kirjakaupassa ostamassa vähän tarvikkeita kouluun. Menin salilla ja tein käsitreenin. Tein ruoan, torkuin T:n kanssa 30min ja lähdettiin T:n porukoille. Sitten kello olikin jo kaheksan ja aloin tekemään tätä postausta. Huh mikä päivä!

asukuva


Aika jännää kun elokuun viimenen päivä voi käyttää mekkoa ilman takkia ja ohuita sukkiksia. No nyt vissiin ilmat kylmenee, ei kyllä haittaa mua yhtään. Syksyllä on kiva ulkoilla kun on vähän viileämpää. Tää mekko on muuten H&M:n aleista ja tää sama mekko löytyy mulla myös vihreenä (kuva löytyy mm. täältä). Tää on niin kivanmallinen! Tiukka, mutta ei niin tiukka että puristas läskit esiin. Myös sen mittanen, että sopii hyvin arkeen. 

Mää oon tän mun uuden hiusvärin ansiosta miettinyt hiusvärin vaikutusta pukeutumiseen. Mää huomaan, että oon alkanut enemmän käyttämään mustaa ja mm. harmaa on musta tosi kiva väri nyt. (Löysin mm. aivan ihanan harmaan takin tänään Micksistä, täytyy ootella AO -päiviä :D ) Nyt ku mulla on viileämmän sävyinen tukka, siihen sopii paremmin musta ja harmaa. Mää en oo viime aikoina käyttänyt hirveesti mustaa enkä oo ikinä tykännyt pukeutua kokonaan mustaan ja mietin, että syy on varmaan siinä mun lämpimän ruskean sävyisessä tukassa. En osaa yhdistää esim. mustaa asua ruskeisiin asusteisiin, joten ehkä oon automaattisesti miettinyt myös tukan väriä. Tossa kuvassa tukan sävy vääristyy tähän kultaseen, koska aurinko paistaa siihen suoraan. 

metrixkengät

Oon muuten photoshopannut näitä kuvia. Muokkasin kontrastia! En osaa tehdä tuolla vielä mitään muuta, pitäs varmaan katella jotain Youtube-videoita, kunhan on aikaa. Eli joskus vähän ennen joulua. :D Huomenna alkaa luennot ja mulla alkaa aika paljon työläitä kursseja. Aloitan laskentatoimen sivuaineena ja niihin kursseihin kuuluu paljon mm. harjoituksia. Mutta oon silti ihan innoissaan kun koulu alkaa! :)

Niin, nää kengät. Ostin tämä Kuala Lumpurista jostain ostoskeskuksesta. Ihastuin näissä siihen, kun nää muistuttaa ihan Niken Roshe runeja :D En oo ikinä kuullut tosta merkistä, mutta ei sillä oo mitään väliä kun kengät on kivat. Nyt mää alan vihdoin rentoutumaan, mahtavaa viikonalkua kaikille! :) 
lauantai 29. elokuuta 2015

Kuala Lumpur part 2

Kuala Lumpur part 2
lauantai 29. elokuuta 2015
Read post
Tässäpä toinen osa Kuala Lumpurin kuvista. Aiemman osan löydät täältä. 

P8060132

Kuala Lumpurissa liikkuminen oli helppoa. Käytettiin liikkumiseen monorailia, koska se kulki ihan meidän hotellin vierestä. Käytettiin myös metroa ja lentokentälle mentiin taksilla. Käveltiin myös paljon, Lonely Planetin matkaoppaassa oli hyviä kävelyreittejä valmiiksi karttaan merkattuna. 


P8060170P8060176

Yks näistä kävelyreiteistä kulki Chinatownissa ja Merdeka Squarella, matkalla oli myös vanha kauppahalli ja ostoskatu täynnä feikkirojua. Tällä reitillä oli paljon nähtävää ja löydettiin myös mm. tuliaisia. 

P8060188

Tää kuva on sieltä kauppahallista (Central Market). Täällä oli tosi paljon koriste-esineitä ja muita tuliaisia, ostettiinkin täältä mm. kynttelikkösetti ja meille makkariin pari taulua. Tykkäsin tästä paikasta ja täällä oli sellanen kiva tunnelma, eikä paikassa myyty mitään feikkiä. En jaksa yhtään kiertää sellasia kojuja, jotka on täynnä LV:n laukkuja ja Ray-Banin aurinkolaseja. Niissä myyjät on tosi törkeitä ja niistä pyydetään aivan järkyttäviä summia ottaen huomioon että ne on feikkejä. Kuala Lumpurista sai Ray-Banin aurinkolasit parilla eurolla (ostin serkulleni tuliaiseksi :D ), mutta Balilla ihan pokkana myytiin niitä aitona korkeaan hintaan. 

petaling street

Central Marketista käveltiin lyhyt matka Petaling streetille, jossa on Kuala Lumpurin parhaimmat yömarkkinat. Tai niin olin lukenut. Petaling street oli täynnä juurikin niitä feikkituotteita enkä löytänyt yhtään mitään ostettavaa. Oltiin paikalla tosin iltapäivästä, joten en tiedä olisko siellä ollut enemmän nähtävää ja kierreltävää myöhään illalla. 

jalan alor kuala lumpur

kuala lumpur ruoka2

Viimesenä iltana käytiin syömässä paikallisten tapaan katumarkkinoilla, kadun nimi oli Jalan Alor. Tuolla istutaan ulkona muovituoleissa, joten kyseessä ei todellakaan oo mikään fine dining -paikka. Hinnat oli tosi alhaset ja ruoka hyvää. Mua vähän kauhistutti ruokamyrkytyksen vaara, mutta valittiin paikka jossa oli paljon porukkaa, eli ruoka kiersi nopeasti. 


kuala lumpur ruoka

kookosjäätelö jalan alor

Kuala Lumpurin parhaimmat ruuat! Ylempi ruoka syötiin Pavilion ostoskeskuksen food courtissa, siellä tuo ruoka-annos tehtiin valmiiksi silmien edessä tilauksen jälkeen. Niin hyvää! Alin kuva on tuolta katumarkkinoilta, se on kookosjäätelöä. Tuokin oli niin hyvää <3 

Mää tykkäsin Kuala Lumpurista, mutta aina on kiva siirtyä suurkaupungista pienempiin paikkoihin. Seuraava kohde meidän reissussa oli Penangin saari, siitä lisää myöhemmin. Toivottavasti jaksatte näitä reissupostauksia, niitä on tulossa vielä pari :D 
torstai 27. elokuuta 2015

Syksyn toivelista

Syksyn toivelista
torstai 27. elokuuta 2015
Read post
Listojen tekeminen on niin mukavaa, että päätin pitkästä aikaa tehdä listan mitä vaatehuoneeni toivoo syksyksi! Syksy ja kevät on aina niitä aikoja kun täytyy hommata jotain uutta, milloin se on uus talvitakki tai bikinit kesäksi. Mää tykkään varsinkin syksystä, silloin saa käyttää kaikkia mun lempivaatteita ja syksyisin saa pukeutua kivoihin väreihin. Tänä syksynä mokka näyttäis olevan suuri muoti-ilmiö ja joku vaaleanruskea mokka näyttäis tosi hyvältä farkkujen kanssa. Oon tullut myös siihen tulokseen, että ikinä ei pitäis luopua mistään. :D Kaikki jutut tulee aina takaisin muotiin ja silloin niille vanhoille jutuille ois tarvetta. Toisaalta en mää näe mitään järkeä siinä, että säilötään jotain vähemmän kivoja juttuja vain sen takia, että se joskus tulee vielä muotiin. 

Kenkien osalta multa puuttuu kaks tärkeetä paria! Ruskeet saappaat ilman korkoa ja nilkkurit korolla. Viime syksynä hankin ne Michael Korsin mustat saappaat ja ne on niin ihanat. Tarvin kuitenkin myös ruskeat saappaat, sillä en osaa käyttää mustia kenkiä ruskeiden laukkujen kanssa. Mustia nilkkureita mulla on aika paljon, mutta ruskeita nilkkureita ei enää yhtään. Tässä välissä mää selailin nettikauppoja ja ettiin näitä kenkiä. Päädyin Zalandon sivuille ja herran jestas kuinka paljon siellä oli kenkiä?!?!? Mää oon pari kertaa Zalandon sivuilla pyörinyt, yleensä tsekannut vain Nikeä, Korsia jne, mutta nyt selasin ihan kaikkia nilkkureita. Niitä oli 50 sivua. Tuli sellanen kenkähimo että huhuh... 

Mää oon ihastunut tähän mokkatrendiin ja haluaisin syksyksi takin mokkanahkaisena. Löysin ton lyhyemmän Nellyn sivuilta ja ihastuin heti. Aivan ihana! Mää tykkään panostaa takkeihin, koska Suomessa niitä tarvii niin paljon. Takki on se minkä ihmiset aina näkee, eikä mitään kallista merkkitoppia. Mulla on jo aika paljon takkeja, mutta ei mokkaista ;D Pidempi takki on H&M:ltä ja se ois kans aivan ihana! 

Tälläsiä juttuja toivon löytäväni syksyllä, Zalandon sivujen perusteella ongelmaksi tulee rajata kenkien määrä..
keskiviikko 26. elokuuta 2015

Uutuus tukka

Uutuus tukka
keskiviikko 26. elokuuta 2015
Read post
Varasin jo etukäteen kampaajalle ajan ennen reissua, sillä tiesin että aurinko ja suolainen merivesi ei ole hyväksi mun hiuksille. Varsinkin vaalea tukka menee keltaiseksi ja latvat ihan hamppuun. Viime kerrasta onkin kyllä aikaa, kävin huhtikuussa viimeksi värjäämässä kesätukan. Syksyksi haluan yleensä vähän tummempaa ja tällä kertaa laitettiin myös vähän viileämpää väriä. Kampaajalla käyn Limingantullin Prisman yläkerrassa olevassa Arinakampaamossa, siellä pitkänkin tukan monisävyvärjäys on siedettävissä hinnoissa. :D

IMG_7635

Oon tykästynyt tähän vaaleaan niin kovasti, että en halua värjätä enää kokonaan tummaksi. Vuosien varrella mun hiusten väri on vaihdellut mustasta kokonaan blondiin ja punainenkin on kokeiltu. Tää vaalea on kuitenkin mun juttu! :)


hiusväri_tuhkanvaalea

Olin eilen illalla lähdössä lenkille ja otin hyvässä valossa hiuksista kuvan. Väri tässä kuvassa näyttää niin hyvältä, latvasta ehkä vähän liian harmaalta. Miksi hiuksista on niin vaikee ottaa kuvia? Latasin muuten Photoshopin äsken, oon joskus aiemminkin testannut sitä, mutta en jaksanut opetella sen käyttöä. Nyt aattelin ottaa sen käyttöön, jotta tässäkin blogissa nähtäis muokattuja naamoja ja langanlaihoja sääriä ;) Tuokin näppy olis voitu photoshopata pois! No ei vaiskaan, päivitin Macin ja tässä ei toimi enää iPhoto, jolla oon lisännyt valoa ja kontrastia kuviin, joten tarvin jonkun ohjelman sitä varten. 

Kyllä nyt kelpaa aloittaa työt ja koulu uudella tukalla! 
maanantai 24. elokuuta 2015

Kuala Lumpur pictures

Kuala Lumpur pictures
maanantai 24. elokuuta 2015
Read post
Meillä tuli otettua kuvia reissusta aika reilusti, joten mun on pakko jakaa nää Kuala Lumpurin kuvatkin kahteen osaan. Tässä kuitenkin eka osa ja tääkin siis vain meidän ekalta päivältä! :D 

IMG_7341


Saavuttiin Kuala Lumpuriin illalla, joten jaksettiin käydä vain syömässä ja sitten nukkumaan. Meidän hotelli oli aivan upea, reissun parhain, joten siellä ois voinut viettää enemmänkin aikaa. Meillä oli kuitenkin vain kolme päivää aikaa tutustua tähän kaupunkiin, joten pitihän ne käyttää hyödyksi. 


P8050080

Pari kertaa käytiin kuitenkin ottamassa päikkärit altaalla ja viilentymässä suurkaupungin kuumuudessa. Suuri plussa että hotellissa oli näin ihana allas, vaikka ei siellä ehtinytkään hirveesti arskaa ottamaan. 


IMG_7353

P8050023

Ekana aamuna otettiin suunnaksi Kuala Lumpurin tv-torni. Jo kävelymatkalla sinne huomattiin kuinka vihreetä tuolla oli! 

P8050026


Ylhäältä oli huiput näkymät, meidän aikaan oli kylläkin vähän sumuista, joten hirveen hyviä kuvia ei saatu otettua. Sieltä näkyi mm. Kuala Lumpurin suosituin nähtävyys, Petronas tornit. Petronas tornit on ollu joskus maailman korkein rakennus, mutta yllättäen Dubai rakensi korkeimman. Dubai oli kyllä sellanen superlatiivien kaupunki. :D Petronas torneihin ois myös päässy, mutta aateltiin tv-tornin olevan parempi, sieltä näki kuitenkin itse tornit. 


P8050064

Sitten shoppailemaan. Ostoskeskuksia kaupungissa riitti ja niiden kiertämiseen ois voinu kuluttaa vaikka viikon. Mää en tykkää liian isoista ostoskeskuksista, koska niissä ei ikinä jaksa kunnolla koluta kaikkea. Ostoksista enemmän lisää myöhemmin, ne vaatii ihan oman postauksen! 


P8050094

Illemmalla käytiin myös toisessa ostoskeskuksessa, Pavilionissa. Siellä oli tosi hyvä food court, joten käytiin syömässä siellä. Ja kävin ostamassa yhen huulipunan Macin myymälästä. :D Suosittelen syömään noissa food courteissa, siellä ruoka on halpaa ja paikallista. Löytyi tuolta myös mm. Subway, jossa syötiin yhtenä päivänä lounas. 

P8050107

P8050128

Pavilionista pääsi ilmastoitua kävelytietä pitkin seuraavalle ostoskeskukselle ja näiden Petronas tornien juurelle. Käytiin ihailemassa torneja ja otettiin varmaan 100 kuvaa :D Tykkäsin muuten siitä että Kuala Lumpurissa oli helppoa liikkua myös kävelemässä, ainakin tossa ydinkeskustassa. Meidän reissun aikana kaupungissa oli joku rallitapahtuma, Grand Prix tai joku sellanen. Rallia ajettiin siis ihan tossa ydinkeskustassa ja tiet oli tietenkin aidattu. Välillä oli siis vähän ongelmallista päästä mm. tien yli, mutta luulen niiden aitojenkin olevan siellä vain tuon tapahtuman ajan. 

Muutenkin tykkäsin Kuala Lumpurista ehkä enemmän kuin Bangkokista viime vuonna, jotenkin tuo luonnon läheisyys viehätti eikä kaupunki näyttänyt niin saastuneelta suurkaupungin tuon vihreyden takia. On Bangkokissakin mm. puistoalue keskellä kaupunkia, mutta meidän liikkumilla alueilla ei ainakaan mitään kasvillisuutta ollut. 
sunnuntai 23. elokuuta 2015

Yesterday's look

Yesterday's look
sunnuntai 23. elokuuta 2015
Read post
Aika kivaa kun elokuussa on vielä näin lämmintä. En ollut varautunut tähän yhtään ja olin laittamassa eilen niitä mun vahapintaisia farkkuja jalkaan. Sitten tulin tietenkin asukriisi kun aiemmin suunniteltu asu ei toiminut. Ei ehitty ottamaan kunnon asukuvia, mutta tässäpä pari puhelimella napsastua kuvaa eilisen lookista. 

IMG_7599

Peilin vois kans pestä niin ei tulis silmiin läikkiä ;D Tää paita on uus, ostin sen Kuala Lumpurissa Mangosta. Olin jo jonkun aikaa ettinyt valkoista klassista puseroa, sellasessa materiaalissa että se laskeutuu kivasti eikä rypisty kauheesti. Mangossa oli sopivasti alennuksessa paljon paitoja ja bongasin tän sieltä. Tosi kiva ja tulee varmasti olemaan paljon käytössä! :)

IMG_7618

Oon tosi huono käyttämään mitään kirkkaita huulipunia, mutta nyt löysin uuden ihanan huulipunan. Tai oon löytänyt kakskin, esittelen ne erikseen myöhemmin. Mun mielestä oli kivaa vaihtelua käyttää punaista huulipunaa. Kiharsin myös hiukset erilailla, käytin sitä Remingtonin kiharruspuikkoa ja sain vähän isomman kiharapehkon. 

Olipas eilen kiva ilta, oli kiva nähdä kaikkia kavereita pitkästä aikaa. Nyt mun pitäs ottaa itteeni niskasta kiinni ja palata loman jälkeen salille. Se alottaminen on aina vaikeinta, luulen että se sali-into palaa taas hyvän treenin jälkeen. Mun täytyy myös huomenna varata aika viisaudenhampaan poistoon, mun viisuri tuli jo reissussa todella kipeeksi enkä saanut välillä suuta kunnolla auki. Se meni kuitenkin ohi enkä tietenkään varannu aikaa hammaslääkäriin. Eilen viisuri tuli uudestaan kipeeksi niin nyt on pakko varata se aika. Oon ihan kauhuissaan, mutta jospa tästäkin selviäis hengissä. Palkitsen itseni sitten uusilla kengillä ;D 
lauantai 22. elokuuta 2015

Home sweet home

Home sweet home
lauantai 22. elokuuta 2015
Read post
Neljä lentoa putkeen, yli 30h matkustamista, mutta sitten vihdoin oltiin kotona. Ja kotona on ihan kiva olla, ainakin vielä kun arjen kiireet ei oo alkanu. Mulle tuli myös pitkästä aikaa jetlag, oon herääny nyt kahtena aamuna kuudelta ja illalla väsyttää ihan hirveen aikasi. Tänään kuitenkin juhlitaan T:n synttäreitä, joten jos minäkin jaksaisin juhlia vähän pitempään kun ysiin. ;D 


Oon varmaan pari kertaa maininnut, että en oo mikään hyvä kokki taikka leipuri. Oon parantunut tässä kyllä ihan hirveesti ja nykyisin tykkään leipoa. Täytekakkua en kuitenkaan ollu ikinä tehnyt, ennen tätä päivää. Päätin olla hyvä avovaimo ja tehdä T:lle synttärikakun. :D Reissun takia hoksasin tän niin myöhään ja jouduin käyttämään valmispohjia, toisaalta todennäköisyydet kakun pilaamiseen on vähäisemmät. Väliin laitoin mansikkahilloa ja valkosuklaasta tehtyä täytettä. Tää oli niiiiin hyvää!! Oon niin ylpeä itestäni :D 

Nyt mun täytyy jatkaa siivoamista, sitten päikkärit ja valmistautumaan iltaan. Kivaa viikonloppua <3 
keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kotimatka

Kotimatka
keskiviikko 19. elokuuta 2015
Read post
Tänään meillä alkaa pitkä kotimatka. Reissu on mennyt niin nopeeta, että hirveetä koti-ikävää ei oo vielä tullut. Lunaa on tietenkin kauhea ikävä, mutta muuten voisin jäädä tänne. Kävisin Thaimaan puolella ja nauttisin elämästä. Kotona mua oottaa siivous, pyykinpesu, työvuorot ja kiireinen arki. Täällä oon saanut vaan olla, varsinkin viimeiset lomapäivät rannoilla on nollannu mun pään ihan täysin. 


Toisaalta on kyllä kiva päästä treenaamaan ja syömään muutakin kuin riisiä tai ranskiksia ;D Ehkä mun pitäs opetella kotonakin välillä vaan olemaan niin säilyttäisin tän mun mielenrauhan sielläkin.. Mutta oon jo suunnitellut ens viikolle asti tekemistä.. :D
lauantai 15. elokuuta 2015

Langkawilla

Langkawilla
lauantai 15. elokuuta 2015
Read post
Moi! Tultiin tänne Langkawille tosiaan keskiviikkona ja täällä on aivan ihanaa <3 Netti on tosiaan niin surkea, että en usko sen julkaisevan edes tätä postausta. Pari kertaa ollaan käyty Starbucksissa ihan vain wifin vuoksi, sainpahan kuulla Lunan kuulumisia <3

Ollaan otettu ihan rennosti, eilen tosin oltiin melkein koko päivä melomassa viidakossa. Tätä käärmepelkoista oikeesti pelotti, onneksi nähtiin vain yks. Sekin oli ihan tarpeeksi ja loppupäivän olin ihan mielissään kuinka rohkea olin ;D 


Hotellin uima-allas


Langkawin ranta on ihana! 


Viidakossa! 

Enemmän kuvia myöhemmin, kokeilen saada ladattua edes nämä. :) 
torstai 13. elokuuta 2015

My day

My day
torstai 13. elokuuta 2015
Read post
Yksi toivepostaus oli tällänen päivä kanssani -postaus ja tässäpä olis mun sunnuntai päivä ennen reissua. 

Klo 08.30 herätys. Herään aina melko aikaisin, mutta tänään oli kello soimassa. Selailen puhelinta ja syön aamupalaa sängyssä. Loman kunniaksi oikein sokerisia muroja, muuten aina puuroa ;) Kannattaa muuten testata tota lakkaraejuustoa, tosi hyvää!! 



Klo 09.30 Kaunistaudun vähän ja lähden Lunan kanssa lenkille. 



Klo 10.00-12.30 Siivoan kämppää, pakkaan ja luen Sofi Oksasen Puhdistusta. Sain kirjan luettua loppuun ja lähden ripsien huoltoon. 



Klo 13.00-15.00 Ripsien huollossa. Käyn huoltamassa ripset tuttuni luona, joten höpötellään reissuista ja aikaa vierähtää.. :) Huomatkaa tyylikäs asu matkalla ripsien huoltoon... 



Klo 15.00- Kotiin syömään ja pakkaan Lunan tavaroita. Lähdetään viemään Luna hoitoon vanhempieni luokse. Lundea tulee ikävä :(

Klo 16.30 Ollaan takaisin kotona ja sovin kaverin kanssa sushitreffit Ikeaparkiin kun keskustan sushipaikat ei ollut auki sunnuntaisin. 



Sushitreffeille asu oli jo vähän asiallisempi ;D 

Klo 18.00 Oon kotona, käydään T:n kanssa ostamassa iltapalaa ja vietän illan Netflixin, matkajuttujen ja blogien parissa. Niin ja karkkipussin, se oli se meidän iltapala :D Teen myös kasvonaamion ja hoidan jalat kuntoon ennen reissua.



Sunnuntai oli ehkä vähän normaalia kiireisempi, mutta kuluipa viimeinen päivä sentään nopeasti! 
tiistai 11. elokuuta 2015

Viimenen päivä Penangissa

Viimenen päivä Penangissa
tiistai 11. elokuuta 2015
Read post
Tänään on meidän viimeinen päivä Penangin saarella, huomenna vaihdetaan taas maisemaa ja lähdetään Langkawin saarelle. Langkawin saari on ehkä Malesian tunnetuin rantakohde, sinne on joskus tehty pakettimatkojakin Suomesta. Me ollaan tykätty Penangin saaresta paljon, nyt onkin vähän harmi kun päiviä ei ollut kuin neljä. Suomesta käsin on aina niin vaikea tietää miten kohteissa viihtyy, mutta mää haluan varata hotellit ja lennot aina etukäteen, että ei tarvi paikan päällä niistä huolehtia. Täällä Penangissa on paljon nähtävää, rantalomailua ja myös kaupunkimaisemaa George Townissa. Löytyy ostoskeskuksia, kansallispuisto, vesiputouksia ja rantabaareja. Ainoa miinus tässä paikassa on välimatkat, rannalta , eli täältä Batu Ferringistä, matkaa ostoksille ja kaupunkiin on noin 15km ja täällä on monesti pahat ruuhkat. Ollaan siis käytetty aikaa taksissa ja busseissa istumiseen aika paljon.. 



Ranta täällä ei oo kovin kummoinen, vedessä on kuulemma paljon meduusoja, joten rannoilla uiminen ollaan suosiolla jätetty tonne seuraavaan kohteeseen. Hotellin altaalla ollaan kuitenkin rentouduttu aina kun ollaan muilta tekemisiltä ehditty :) Hotellin uima-allas on kuitenkin aivan ihana ja happy hour alkaa aina viideltä ;)


Mulla alko tänään tekee mieli kunnon pihviä, ton paikallisen riisin sijasta, joten päätettiin mennä Hard Rockiin syömään. En oo varmaan ikinä ollut näin täynnä, vedettiin noi nachot alkupalaksi ja sitten vielä toi pihvi. Mutta oli niiiiin hyvää!


Tänään käytiin tosiaan saaren pääkaupungissa George Townissa, se on Unescon perintökohde, ja sieltä löytyy aivan upeita rakennuksia. Myöskin katutaidetta löytyy, ylhäällä yksi niistä. George Townista löytyy myös muutama ostoskeskus, mutta ei oikein jaksettu niitä kiertää. Kamerassa on parempia kuvia rakennuksista, niistä lisää sitten kotoa! :)

Nyt vähän pakkailua ja aamulla taas nokka kohti uusia maisemia! Langkawi on meidän viimeinen kohde, siellä ollaan viikko ennen kotiin paluuta. Yhteensä ollaan siis kolmessa eri kohteessa, mikä on ainakin vielä meidän mielestä ihan tarpeeksi. Malesiassa on paljon mielenkiintoisia kohteita ja haluais tietenkin nähdä kaikki, mutta tykkään myös siitä että ehtii olla yhdessä kohteessa pidemmän aikaa ja asettua kunnolla. 
sunnuntai 9. elokuuta 2015

Penang

Penang
sunnuntai 9. elokuuta 2015
Read post
Moikka moi! Me vaihdettiin eilen maisemaa ja tultiin tänne Penangin saarelle. Eilen ehdittiin käydä paikallisilla yömarkkinoilla, mutta tänään oli taas retkipäivä ja kierrettiin ympäri saarta. Käytiin myös Penangin vuorella ja loppupäivä lojuttiin altaalla. Kuuma aurinko ja kylmä margarita <3 Ah, mikä lomafiilis! 

Hotellihuoneen ihanan iso sänky / Mikään ei oo parempaa kuin herätä auringonpaisteeseen hotellin pehmeästä sängystä <3 Jos ei olis niin paljon mielenkiintoista nähtävää niin voisin leiriytyä pelkästään tähän sänkyyn. 

Näkymä meidän parvekkeelta. Täälläkin on ihanan vihreetä! Aateltiin mennä kiertämään Penangin kansallispuistosta joku reitti, mutta mua vähän pelottaa kaikki ne käärmeet siellä :D 



Kuvat Penangin vuorelta. Sinne mentiin sellaisella kivalla junalla, maksoi noin kuus euroa. Paikka oli ihan täynnä kiinalaisia, mutta ilman niitä paikka olis ollu ihanan rauhallinen. 


Sattui vähän pilvinen sää meidän vuoriretkelle niin kuvatkin on vähän tummia :( 

Ruoka on täällä myös aivan mahtavaa, tätä paikkaa ei todellakaan turhaan kutsuta Malesian ruokapääkaupungiksi! Ja ruoka on vielä lisäksi niin halpaa. Paikallista ruokaa saa ison annoksen alle viidellä eurolla. Kello on täällä jo yli kymmenen, joten väsynyt retkeilijä alkaa kohta jo nukkumaan! Huomenna aateltiin ottaa ihan rennosti ja lähteä illalla tutkimaan Unescon perintökohdetta, George Townia. 

P.S Näissä pikapostauksissa reissusta on tosiaan puhelimella kuvattuja kuvia, teen paremmat postaukset sitten kotoa kun ehdin käymään kunnolla kuvia läpi :) 
lauantai 8. elokuuta 2015

Lukutoukan lomakirjat

Lukutoukan lomakirjat
lauantai 8. elokuuta 2015
Read post
Voisin muuttaa tämän blogin kohta kirjablogiksi, sen verran paljon oon viime aikoina innostunut lukemisesta. Lisäsin myös uuden tunnisteen kirjajutuille, jos joku haluaa joskus ettiä kirjavinkkejä :) Lomat on yleensä mun aikaa lukea, koko kevään oon kylläkin yrittänyt lukea myös arkena. Tuntuu vaan että aikaa ei ole, vaikka lukeminen ois yks parhaista keinoista rentoutua pitkän päivän jälkeen. TÄÄLTÄ löytyy mun vinkit kesälukemiseen. 


Eveliinan blogista bongasin kirjavinkkinä Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin ja päätin lainata sen lomalle. Samalta kirjailijalta löysin myös Tiklin, joka on voittanut Pulitzer palkinnon. Kummatkin on aika kookkaita teoksia, Tikli varsinkin, joten näiden kimpussa menee hetki :D Lisäksi löysin sattumalta Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat. Mulla on hyllyssä yksi Khaledin kirja, jota en kyllä oo vielä päässyt lukemaan, mutta jospa tämän jälkeen saisin senkin luettua. Lisäksi täytyy tietenkin jatkaa Game of Thronesia, luin Kroatiassa sen ekan kirjan ja tämä on nyt sarjan toinen kirja. 


Okei, en mää ehkä ihan näitä kaikkia ehdi lomalla lukemaan, joten mulla oli hirveä pakkauskriisi. Montako kirjaa tarvii mukaan? Kirjat ei saa loppua kesken loman, mutta kirjat myös painaa paljon, joten liikaa kirjoja ei voi ottaa mukaan. Meillä on aika paljon aktiviteettejä Malesiassa, joten Kroatian löhöilylomaan verrattuna aikaa lukemiselle ei varman niin paljoa ole. 

Mua myös harmittaa se, että en voi ostaa kaikkia kirjoja itelle. Haaveilen siitä suuuuuuresta kirjahyllystä täynnä ihania kirjoja. Tai miksipä ei koko kirjastoa itelle? ;) Meillä on kuitenkin tosi vähän säilytys tilaa ja kirjahylly pursuaa yli jo nyt (näyttää samalla myös todella epäsiistille...), joten pakko jättää joitain kirjoja ostamatta. Tykkään myös kun saa kirjan ihan uutena eikä moneen kertaan luettuna, kuten ylimmäinen kirja tuossa pinossa. Onneksi meillä on kuitenkin ilmainen kirjasto niin saa lukutuokkakin uutta luettavaa! :) 

Kirjavinkkejä otetaan muuten aina vastaan! 
torstai 6. elokuuta 2015

Loma-asu

Loma-asu
torstai 6. elokuuta 2015
Read post
Lomalla panostan ehdottomasti mukavuuteen enkä niinkään siihen, että asu ois muodikas tai mitenkään häikäisevä :D Tälläsellä asulla olin tänään kiertelemässä, kierrettiin sellanen kahen kilsan "nähtävyysreitti", mikä oli tossa Lonely Planetin kirjassa ja se oli kyllä tosi kiva. Matkalla oli myös yks basaarikatu ja paikallinen kauppahalli. Niistä lisää myöhemmin, muuten postaus ei loppuisi koskaan.



Täällä ois aivan huippuja asujen kuvauspaikkoja, mutta on meillä kamera laulanut ihan kiitettävästi ilman asujen kuvaustakin. Varsinkin tänään nähtiin vähän erilaista arkkitehtuuria niinkuin ylimmästä kuvasta huomaa! :) 


Tämän päivän jälkkäri. :D 


Ja illallinen. Käytiin Pavilion ostoskeskuksessa syömässä food courtissa ja löydettiin sellanen paikka missä ruoka tehtiin tilauksen jälkeen naaman edessä valmiiksi. Varmasti tuoretta ja paikka kuhisi porukkaa, joten muutkin ovat paikan löytäneet. Annokset eivät ehkä muotikupeista syötynä näytä parhaimmailta, mutta maistui todella hyvälle. Annos maksoi noin kolme euroa. 

Lukijat

Latest pins

Subscribe