Latest Instagrams
torstai 3. heinäkuuta 2014

A niinkuin alennusmyynnit

Mulla on alennusmyynteihin sellanen viha-rakkaussuhde. Toisaalta musta on aivan ihanaa selata alennusmyyntejä, sieltä kun voi löytää jotain tosi kivaa edullisesti. Tänä vuonna oon selaillut mm. Net-a-porterin alennusmyyntejä ja löysin sieltä aivan täydellisen Mulberryn laukun, mutta harmikseni en sitä ehtinyt tilata. Toisaalta mää kans sitten inhoon alennusmyyntejä. Varsinkin siis tälläsissä kivijalkamyymälöissä. Porukkaa on ihan liikaa ja vaatteista on jäljellä vain kokoa XL ja XXL, näin ainakin Gina Tricotissa. Lisäksi monissa, varsinkin tälläisissä vähän halvemmissa kaupoissa, jäljellä vain yksittäisiä tuotteita sieltä täältä eikä systemaattisesti että esimerkiksi kaikki nämä neuleet ovat 9.95e ja kaikkia kokoja olisi tarjolla. Toki siis tuotteita menee nopeasti mutta olin esim. GT:ssä samana päivänä kun alet alkoi jo aika aikaisin eikä siellä silti ollut mitään. En siis voi uskoa että kaikki xs, s, m ja jopa l koot olis loppunu sen parin tunnin aikana.

Oonkin siis keskittänyt mun aleshoppailut nettiin, sieltä yleensä saa kokoja hyvin ja tuotteita on reilusti. Tänä vuonan erityisen hyvät alennusmyynnit on ollut Nellyllä, sinne tein juhannuksena yhden tilauksen ja vieläkin olis ostoskorissa odottelemassa tavaraa.. Siellä ois kans ollu kivoja bilemekkoja, mutta mulla tulee niitä käytettyä niin harvoin että en sitten tilannut. 





Alennusmyynneistä kannattaa metsästää niitä klassisia yksilöitä joita tulee käytettyä usein, eikä niinkään niitä ohimeneviä trendejä. Toki nekin voi löytyä alennusmyynneistä hieman halvemmalla. Tämän Vilan trenssin löysin Nellyn alennusmyynneisä parilla kympillä, huippu löyty jos multa kysytään! Trenssit on niin ihania takkeja, ne on klassisia ja sopii mihin tahansa tilaisuuteen. Viime syksynä innostuin pukemaan trenssin tennareiden kanssa. Mulla on musta ja beige trenssi, joten tämä täydentää trenssivalikoiman täydelliseksi ;) Lisäksi nahkaiset yksityiskohdat tuo jotain asennetta takkiin! 

P6250017

Lomarahat poltteli lompakossa ja menin tietenkin H&M:n sivuille tsekkaan alennusmyynnit. Tilasin sieltä vaan kaks paitaa joita olin katellut jo normihintaisena. Sunnuntaina postasin asun jossa mulla oli Hennesin kietasutoppi ja nyt kun huomasin että alennuksessa oli kietasupaitoja pitkillä hihoilla, en voinut olla tilaamatta niitä. Täydellisiä paitoja kouluun! Vähän siistimpiä, mutta silti niin mukavia.

P6250018

Samainen paita myös puuterinvärisenä, tulipas vähän huono kuva kun huonossa valossa kuvasin.

Sellaset oli mun aleostokset tänä kesänä, kaikki jutut on kyllä sellasia joita tulee varmasti käytettyä paljon! Enkä sortunut ostamaan mitään vain halpojen hintojen vuoksi ;D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

Lukijat

Latest pins

Subscribe